Aamunavaus eräässä suomalaisessa koulussa 9.5.2005

[Mäntykruunu]

Hyvää huomenta koko koulun väelle! Täällä on äänessä yläkoulun historianopettaja N.N. Tuossa alkumusiikkina kuulimme A. Aimon ja Sointu-orkesterin esittämän kappaleen "Elämää juoksuhaudoissa". Tämä laulu oli suuri hitti hieman yli 60 vuotta sitten, toisen maailmansodan aikana. Halusin soittaa sen juuri tässä, sillä tänä päivänä muistelemme, moninaisista syistä, 60 vuotta sitten päättynyttä toista maailmansotaa.



Itse asiassa natsi-Saksan edustajat allekirjoittivat antautumissopimuksen jo toukokuun 8. päivänä vuonna 1945. Siksi Länsi-Euroopassa ja yleensäkin läntisessä maailmassa on perinteisesti vietetty toukokuun 8. päivää sodan päättymisen päivänä ja ns. voitonpäivänä. Sodan voittajavaltioihin kuuluneella Neuvostoliitolla oli kuitenkin hieman omaperäinen tapa viettää tätä tapahtumaa päivää myöhemmin, toukokuun 9. päivänä. Vaikka Neuvostoliitto-nimistä valtiota ei ole enää olemassa, ei ole ollut enää reiluun kymmeneen vuoteen, niin nykypäivän Venäjä pitää edelleen kiinni tästä päivämäärästä.



Tänään, toukokuun 9. päivänä vuonna 2005, vietetään siis Moskovassa toisen maailmansodan päättymisen 60-vuotisjuhlaa. Näihin ns. voitonpäivän juhlallisuuksiin on kutsuttu valtionpäämiehiä lukuisista maista, niin myös Suomen presidentti.



Moni on ihmetellyt miksi Suomen presidentti osallistuu tähän voitonpäivän juhlintaan. Suomenhan ei mitenkään voi sanoa kuuluneen toisen maailmansodan voittajiin. Erilaisissa sotaan liittyneissä välirauhansopimuksissa ja rauhansopimuksissa Suomi joutui luovuttamaan yli 10 prosenttia alueestaan. Suomi joutui myös maksamaan ankarat sotakorvaukset. Lisäksi Suomen täytyi alistua puuttumiseen sen sisäisiin asioihin ja toimintavapauden rajoituksiin. Suomi ei totisesti kuulunut voittajiin, ja ihmiset olivat ihan ymmärrettävästi katkeria noista edellä mainituista sodan seurauksista. Katkeruutta lisäsi vielä se, ettei Suomi ollut lähtenyt sotaan mitenkään halukkaasti eikä suinkaan hyökkääjänä. Talvisodassa vuosina 1939-1940 jouduimme Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi, ja tuo tapahtuma ohjasi maamme kohtaloa vuosiksi eteenpäin. Vuosina 1941-1944 käytyä sotaa ryhdyttiin kansan suussa spontaanisti kutsumaan jatkosodaksi, sillä Suomen kansa ymmärsi sen olevan talvisodan suoranainen jatko.



Vaikka Suomi kuului sodan häviäjiin, selvisimme kuitenkin selvästi vähemmällä kuin muut tässä samassa tilanteessa olleet maat. Viime lauantaina Helsingin Sanomissa ministeri Max Jakobson kirjoitti tästä asiasta. Haluaisin siteerata pienen katkelman hänen kirjoitustaan. "Kesällä 1944 suomalaisten torjuntavoitolla oli ratkaiseva vaikutus Suomen asemaan. Puna-armeija pysähtyi vuoden 1940 rajalle. Sota päättyi syyskuun 4. päivänä, ja kaksi viikkoa myöhemmin allekirjoitettiin välirauhansopimus, joka sisälsi raskaat ehdot, mutta säilytti Suomen itsenäisyyden. (…) On tärkeää muistaa, että Suomi oli Itä- ja Keski-Euroopan valtioista ensimmäinen, joka irtautui sodasta; ainoa, jota ei miehitetty; ainoa, joka säilytti itsenäisyytensä ja demokraattisen järjestelmänsä; ensimmäinen, jossa toimitettiin eduskuntavaalit jo ennen Saksan antautumista; ainoa, jossa välirauhansopimuksen jälkeen ei ketään teloitettu…" Noin siis kirjoitti Max Jakobson.



Suomen itsenäisyyden säilymisestä ei niinkään voi kiittää toisen maailmansodan voittajavaltioiden jalomielisyyttä ja lempeyttä. On aivan tervettä kansallista itsekkyyttä antaa tästä saavutuksesta kiitos Suomen johtomiehille, jotka äärimmäisen vaikeassa tilanteessa ja hyvin pienen liikkumavaran puitteissa tekivät ratkaisevia päätöksiä. Luonnollisesti kiitos kuuluu myös Suomen puolustusvoimien sotilaille, aina rivimiehistä kenraaleihin, jotka pitivät huolen siitä, ettei vihollinen koskaan miehittänyt maata. Eikä tule unohtaa kotirintamaa, kaikkia niitä naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka korvasivat lukuisissa eri tehtävissä rintamalla olevat miehet ja ylläpitivät taistelutahtoa. Ilman näiden ihmisten panosta minä en olisi tässä kertomassa siitä, että Suomi selvisi toisesta maailmansodasta loppujen lopuksi kohtuullisen pienin vaurioin.



Palatkaamme kuitenkin vielä hetkeksi Moskovassa tänään vietettäviin voitonpäivän juhlallisuuksiin. Vaikka puhtaasti suomalaisesta näkökulmasta on aika outoa, jopa irvokasta, että Suomen presidentti osallistuu tuohon tilaisuuteen, niin asiaa voi tarkastella ja ehkä pitääkin tarkastella laajemmasta näkökulmasta, nimittäin yleiseurooppalaisesta näkökulmasta. Tarkoittihan toisen maailmansodan päättyminen natsi-Saksan ja Hitlerin diktatuurin kukistumista. Tuo diktatuurihan oli riistänyt lukuisilta Euroopan kansoilta niiden itsemääräämisoikeuden, alistanut miljoonat ihmiset pakkotöihin ja toteuttanut rasistista kansanmurhapolitiikkaa. Tässä mielessä on ehkä ymmärrettävää, että Suomen presidentti osallistuu juhlallisuuksiin.



Mutta ei asia vielä tälläkään ole selvä ja yksiselitteinen. Niin kuin niin monet muut asiat ihmiselämässä, on tämä Moskovan voitonpäivän juhla monimutkainen juttu, johon liittyy lukuisia eri näkemyksiä ja näkökohtia. Otetaanpa niistä esille vielä yksi. Suurimmalle osalle Euroopan maista toisen maailmansodan päättyminen merkitsi vapautumista Hitlerin diktatuurista. Joillekin maille sodan päättyminen merkitsi kuitenkin vain yhden diktatuurin korvautumista toisella, Hitlerin korvautumista Stalinilla. On ymmärrettävää, että tällaisissa maissa suhtaudutaan voitonpäivän juhlintaan hyvin ristiriitaisin tuntein. Minun ei ainakaan ole vaikea käsittää miksi esimerkiksi Viron ja Liettuan presidentit eivät ole halukkaita osallistumaan Moskovan juhlallisuuksiin.



Tästä nouseekin kaino, pieni toiveeni. Toivoisin, että Moskovassa kaikkien mahtipontisten paraatien ja liehuvien lippujen keskellä pysähdyttäisiin muistamaan, edes pieneksi hetkeksi, että tähän voitonpäivään suhtaudutaan eri tavalla eri maissa. Tällaista toisen asemaan asettumista ja yritystä ajatella asioita edes joskus toistenkin näkökulmasta voisi suositella muillekin kuin Moskovan vallanpitäjille ja juhlijoille. Tämä on varmaankin paras tapa yrittää välttää erimielisyyksiä ja ristiriitoja eri kansojen välillä. Se myös lisäisi kansojen välistä ymmärrystä, ja tämä olisikin paras tae sille, etteivät toisen maailmansodan kaltaiset katastrofit enää pääsisi enää toistumaan.



Oikein hyvää koulupäivää kaikille!

[Ukonwacka]

Erittäin hieno aamunavaus.

Tosin tämä aamunavaus pitäisi esittää myös eduskunnalle ja itse presidentille.