Pentti Linkola perheestä, ihmisluonnosta ja uskonnollisista rituaaleista
Pentti Linkolan ajatuksista voi olla montaa mieltä. Itsekin suhtaudun häneen hyvin kaksijakoisesti.
Yhtäältä hän on fokusoitunut niin tiukasti ihmisen luonnolle aiheuttamiin vaurioihin, että hän on melkein valmis kieltämään lajiltamme koko olemassaolon oikeutuksen. Toisaalta Linkolalla on myös erittäin terveitä näkemyksiä siitä, kuinka ihmisten tulisi yrittää elää omassa ekologisessa lokerossaan.
Ohessa on hänen tuotannostaan muutamia sitaatteja, jotka suurin osa nationalisteista voi varmaankin allekirjoittaa.
TIUKKOJEN PERHESITEIDEN JA PERINTEISEN SUKUPUOLIMORAALIN PUOLESTA
Ihminen on eläinlaji, jolla on kestävä, elämänikäinen parisuhde. Tämä on biologinen tosiasia, jossa mielipiteillä ei ole mitään sanan sijaa ja jonka selityksenä on lajin poikasten pitkä varttumisaika. Missä parisuhteiden katkeaminen muun kuin kuoleman kautta yleistyy, siellä koko kulttuuri on nyrjähtänyt sijoiltaan. Siellä lapset kasvavat valmiiksi menetettyinä, kotien rikkoutumista eivät korvaa minkäänlaiset koulukuraattorit ja sosiaalihuoltajat. ( Itsenäisyyspäivän puhe, 1983 )
Kotirouvien häviämisen myötä ovat kadonneet myös herkulliset, vaivannäköä vaativat kotiateriat Suomesta, nyt ryystetään jokin einespakkaus seisaaltaan jääkaapilla, tai sitten se makkarapätkä. Ja työpaikkojen suurkeittiöiden on seurattava kaikkein kehittymättömimmän ruokavieraan makutottumuksia. ( Syrjitty kalastus, 1978 )
Hienostuneiden, kauniiden käytöstapojen (puheenparressa, pukeutumisessa, aterialla) filosofisena taustana oli sama koko sivistyneistön lävistävä johtosääntö: lähimmäisen elämänlaatu, yhteisön ilmapiiri aina oman mukavuudenhalun edelle. Sukupuoliasioista sivistynyt ihminen vaikeni. "Ne ovat sänkykamarin asioita ja sänkykamarin ovi on kiinni". Taustalla oli jälleen elämänviisaus: mitä enemmän näiden asioiden verhoa raotetaan, sitä enemmän ne viehätystään menettävät. ( Mietteitä ja muistoja vanhasta sivistyneistöstä, 2001 )
Seksuaalinen vapautuminen ja naisen vapautuminen, nuo tärisyttävät elämäntaidolliset erehdykset, ovat murtaneet perheen, inhimillisen läheisyyden ainoan todellisen instituution. Kestävien, elämänikäisten ihmissuhteiden tilalla on vapaus ja vaihtelu, toisin sanoen hermoja raastava levottomuus, kontaktikatkojen toistuva tuska - ja enimmäkseen humiseva yksinäisyys ja itku. Elävää elämää seuratessa tuntuu siltä, että maa alkaa olla täynnä yksinäisiä, lapsistaan erotettuja isiä. Vaimo on kuunnellut ajan neuvoja, lähtenyt toteuttamaan itseään, riistänyt yhteiskunnan tuella lapset ja kodin itselleen - miehellä on edessään muutaman vuoden tai kuukauden hoipertelu ylitsepääsemättömien elatusmaksujen ja tilapäisasuntojen keskellä alkoholistiparantolaan tai mielisairaalaan. ( Epätoivon isänmaa, 1977 )
IHMISEN PERUSLUONNE ON VÄKIVALTAINEN
Minun ei tarvitse kuin katsoa nyrkkieni ja rystysteni rakennetta, ymmärtääkseni, että ihminen on syvästi aggressiivinen ja sotaisa olento - sanokoot tästä asiasta eskomoiden tai muiden lajistaan heikentyneiden rotujen tutkijat mitä lystäävät. ( Vain eloon jäämisestä on kysymys, 1985 )
Ja jonkun on pakko sanoa, että väkivaltaisuus ja kyky hätätilanteessa kovettaa itsensä on ihmiselle annettu välttämätön, elämää säilyttävä elementti, se on sitä hyvää, joka tähän monin kohdin taitamattomasti tehtyyn lajiin sisältyy. ( Toisinajattelija vastaa Irma Kerppolalle, 1980 )
USKONNOLLISTEN RITUAALIEN PUOLESTA
Valistunut irvistelevä liberalismi on tehnyt todellisen hirmuteon riisuessaan kirkolta arvovallan ja erityisesti siihen sisältyvän yksilön turvajärjestelmän, selvien normien ankaruuden. Pappi, joka ammensi edellytyksensä sielunhoitoon tuhansien vuosien perinteistä, ihmiskunnan suurimpien viisaiden hiomista menetelmistä ja rituaalien kauneudesta, on nyt hämmentynyt, käsiään levittelevä marionetti ilman seurakuntalaisia. Kuka pähkähullu voi kuvitella, että nykyajan sosiaalihuollon rikkiviisas tai parhaimmillaankin heiveröisen avuton maisteri voi antaa saman lohdun häviäjälle? ( Epätoivon isänmaa, 1977 )
|